Eini juhlii 40-vuotista taiteilijauraansa 26.1. Sellosalissa

17.1.2018 klo 16.58
2018-01-26_Eini


Eini juhlii 40-vuotista taiteilijauraansa Sellosalissa

40-vuotistaiteilijauraansa juhliva Eini nousi kansan tietouteen vuonna 1977. Ensimmäinen single ”Yes sir, alkaa polttaa” (Yes Sir, I Can Boogie) antoi tuolloin vielä alaikäisen Einin uralle varsin vauhdikkaan alun. Ujosta Pellon tytöstä on kasvanut itseään ja tekemisiään arvostava piinkova ammattilainen. Eini konsertoi 40-vuotisjuhlakiertueellaan ensimmäistä kertaa Sellosalissa perjantaina 26. tammikuuta.

Vuonna 1977 Toivo Kärki kutsui pohjoisen tytön, Einin koelauluun Helsinkiin Finnlevyn toimistoon. Katri Helenan ”Lintu ja lapsi” –kappaleella hän lunasti paikkansa Kärjen suojissa. Einin veli kuuli Ruotsissa töissä ollessaan Baccaran kuuman hitin ”Yes Sir, I Can Boogie” ja lähetti sinkun Einille. Kärki ei kappaleeseen ensikuuntelulla tykästynyt todeten Einille ”Lapin tyttö ei tällaista läähätystä laula”. Baccaran hitti kuitenkin rantautui myös Suomeen ja Einin suomenkielinen käännös ”Yes Sir, alkaa polttaa” nousikin ilmestyttyään listojen kärkeen. Einin omalla nimellä ilmestynyt esikoisalbumi ”Eini” ilmestyi huhtikuussa 1978.

Sen jälkeen hittejä Einiltä on tippunut tasaiseen tahtiin. Xanadu, Olen neitsyt, Kesä ja yö, Kellot lyö.. Lista on pitkä. Einin tavaramerkki on nimenomaan discomusiikki ja energiset esiintymiset. Eini onkin lunastanut paikkansa rakkaimpien kotimaisten artistien rintamalla. Kaikki nostalgiset kappaleet kulkevat edelleen Einin ohjelmistossa ja Sellosalin konsertissa kuullaan varsinainen hittikavalkadi vuosien varrelta.

Einin 40-vuotisjuhlakiertueen konsertti 26. tammikuuta Sellosalissa, liput alkaen 28 €, ennakkoon Lippupisteestä ja tuntia ennen ovelta.


Pe 26.1. klo 19
Eini – Yes sir 40 vuotta

Eini tunnetaan karismaattisena ja energisenä esiintyjänä. Kaikki sai alkunsa vuonna 1977 Yes sir, alkaa polttaa -kappaleesta, ja 40-vuotiseen uraan mahtuu tuhansia keikkoja ympäri maata. Konsertissa kuullaan hittejä vuosien varrelta sekä uusinta tuotantoa. Luvassa on huikea, omaa tietään kulkevan vahvan naisen SHOW!

Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput alkaen 28 € + toimitusmaksu, Lippupiste