JuuriJuhla: Accordion Samurai, Suistamon Sähkö

Accordion Samurai

Pe 13.4. klo 19

Palje auki - palkeenvenyttelyä joka lähtöön: Accordion Samurai, Suistamon Sähkö

Maailman parhaiden 2-rivisvirtuoosien yhtye Accordion Samurai esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Suomessa! Klubilla intensiivistä menoa palkeen täydeltä pumppaa Suistamon Sähkö.

Kesto 2 h 30 min, sis. väliajan
Liput alkaen 19/13 € + toimitusmaksu, Lippupiste

Kaikukortti-tapahtuma

Accordion Samurai on viiden häikäisevän eurooppalaisen harmonikkataiteilijan muodostama yhtye, joka näki päivänvalonsa vuonna 2010. Yhtyeen jäsenet ovat toimineet vähärivisten diatonisten harmonikkojen edelläkävijöinä ja suunnannäyttäjinä kotimaidensa lisäksi myös koko Euroopassa, ja ovat tunnettuja omasta kulttuureistaan lähtevästä persoonallisesta musiikista. Yhtyeen säveltämä musiikki on melodista, intiimiä, rajua ja samalla nerokasta taiturointia, jossa kuuluu syvä tietämys ja kunnioitus omaan perinteeseen. Accordion Samurain esikoislevy ilmestyi vuonna 2011 ja se loistavia kansainvälisiä arvioita ympäri Eurooppaa. Yhtyeen odotettu toinen albumi ”TE / 手 / Käsi ” julkaistiin marraskuussa 2017.

Riccardo Tesi (organetto diatonico), Markku Lepistö (kolmerivinen haitari), David Munnelly (diatonic accordion), Simone Bottasso (organetto diatonico), Kepa Junkera (trikitixa)

Suistamon Sähkö on ehtinyt toimintansa alkutaipaleella valloittaa kotimaisia areenoita ja tanssittaa transsiin. Yhtye soittaa uutta karjalaista tanssimusiikkia työkaluinaan koneet, venäläinen leikkihaitari, lauluvoima ja rap. Suistamon Sähkö on lantionpohjassa tuntuvaa elektromusiikkia, yhteisöllistä liikettä sekä helposti hoilattavia laulumelodioita. Laulujen inspiraationa toimivat Karjalan matkat ja kuoppaiset tiet, kyläkartat, vesivoimalaitokset ja jauhavat myllyt sekä rahisevat arkistonauhat.

Eero Grundström (koneet, laulu), Reetta-Kaisa Iles (laulu, esitanssi), Tuomas Juntunen (laulu, esitanssi), Anne-Mari Kivimäki (haitarit, laulu)




 

Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara