Edu Kettusen juhlakiertue Kone älä hyydy Sellosalissa joulukuussa

29.3.2021 klo 9.42

Edu-Kettunen.

”Nyt kun ei keikkoja ole ollut noin puoleentoista vuoteen, sitä alkaa olla henkeä täynnä kuin Vichy-pullo. Kerrankin on ollut aikaa treenata, ja niinpä biisilistalla on joitakin tosi harvoin, jos koskaan, esitettyjä biisejä ja uudempia ja vanhempia ja siltä väliltä. Videoitakin taas värkkäillään lavalle projisoitaviksi ja levyjä myydään, ja kirjoja ja paitoja ja kauhiat markkinat käynnissä heti kun korona välttää.”

Toiveikkain terveisin

Edu

Huhtikuuksi suunniteltu Edu Kettusen 60-vuotisjuhlakiertue Kone älä hyydy siirtyy Covid-19 rajoitusten vuoksi joulukuulle 2021. 

Edu Kettunen täyttää 60 vuotta 12. huhtikuuta ja juhlavuosi käynnistyy samana päivänä julkaistavalla elämäkerralla. Kirjan Edu Kettunen on kirjoittanut V-P. Hänninen ja sen julkaisee Minerva Kustannus.

Kone älä hyydy -kiertue saapuu Sellosaliin ke 15.12.2021.

Edun lauluissa on aina soinut humaani ja lämmin sanoma. Kappaleiden tarinat ovat tarkkasilmäisiä otoksia elämän erikoisista tavallisuuksista. Lentäjän poika ja lukuisat muut menestyskappaleet ovat hitsautuneet suomalaisten mieliin lähtemättömästi.

Vuonna 1961 syntynyt Edu Kettunen aloitti uransa 80-luvun alussa menestyneen Broadcast-yhtyeen kitaristina. Broadcastin vielä ollessa aktiivinen, Kettunen starttasi myös soolouransa vuonna 1984, ja toisen albumin nimikappale Lentäjän poika nousi valtaisaksi hitiksi. Soolo-urallaan hän on kirjoittanut useita klassikoiksi nousseita kappaleita kuten 69-Scania, Häkkilintu, Retki meren rantaan, Vilma sekä Taivaansininen BMW.

Edun kynästä on syntynyt hittejä myös muille artisteille, esim. Kim Lönnholmin levyttämä Minä olen muistanut sekä sanoitukset Tuuleksi taivaanrantaan Tiktakille ja Jotain niin oikeaa Juha Tapiolle. Viimeisin Edu Kettusen oma albumi Kaivo aavikolla julkaistiin vuonna 2019 Edun oman Concepta-levymerkin kautta. Musiikin lisäksi hän on julkaissut mm. kolme lastenkirjaa ja neljäs on tekeillä.


Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara