Kanerva ja Matti Johannes Koivu esittävät uusien levyjensä kappaleita tyylikkäässä laulaja-lauluntekijä-illassa

7.1.2020 klo 12.42

2020-01-22_Kanerva_MJK_640x360_NC

Kotimaan eturivin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuvat Kanerva sekä Matti Johannes Koivu julkaisivat molemmat uudet pitkäsoitot viime vuonna. Tyylikkäät folk-artistit esiintyvät Sellosalissa keskiviikkona 22. tammikuuta.

Arvostelumenestykseksi noussut Kanervan toinen albumi ”Kuinka aika pysäytetään” oli yksi viime syksyn yllättäjistä. Levyllä yhdistellään rohkeasti eri musiikkityylejä. Muun muassa Helsingin Sanomat ja Desibeli.net arvioi albumin täysillä viidellä tähdellä. Kun Kanervan debyyttialbumi kertoi arjesta ja parisuhteen kuolemasta, uuden levyn teemoja ovat aika ja elämännälkä.

Matti Johannes Koivun viimeisin teos "Luonnos" puolestaan syventyy tunteikkaalla kiireettömyydellä ja vähäeleisyydellä elämän suuriin teemoihin. Koivun kahdeksas pitkäsoitto lunastaa paikkansa yhtenä hänen parhaimmista levyistä, ja saikin myös täydet viisi tähteä Ilkka-lehdessä, sekä neljä tähteä muun muassa Soundista. Triona levynsä julkaisun tiimoilta keikkaillut Koivu esiintyy Sellosalissa soolona.

Kanerva ja Matti Johannes Koivu (soolo) keskiviikkona 22. tammikuuta Sellosalissa, liput 25 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), ennakkoon Lippupisteestä ja tuntia ennen ovelta.

Ke 22.1. klo 19
Kanerva, Matti Johannes Koivu (soolo) 

 


Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara