Viidestoista Yö -musikaali (LOPPUUNVARATTU)

2020-03-27_Viidestoista_yö

Pe 14.8.2020 klo 19

Esitys on siirtynyt, alkuperäinen päivä 27.3.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena esityspäivänä. Mikäli uusi päivämäärä ei sovi, pyydetään lipunostajia olemaan 15.5.2020 mennessä sähköpostitse yhteydessä osoitteeseen myynti@musiikkiteatteri.fi. Suomen Musiikkiteatteri voi vaihtaa lipun johonkin toiseen Musiikkiteatterin esitykseen, tai antaa asiakkaalle Suomen Musiikkiteatterin lahjakortin. Kerro s-postiin siirretyn esityksen nimi, paikkakunta, lippusi tilausnumero ja nimesi.

-----------------------------------------

Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.

Musikaalissa tehdään huikea aikamatka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan. Juicen suurimpien klassikoiden lisäksi kuulemme Mikko Alatalon tuotantoa, Manserockin parhaita paloja, unohtamatta Tuuliajolla risteilyn hulvattomia yhtyeitä. Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Viidestoista yö, Rakkauden haudalla, Syksyn Sävel, Marilyn, Jyrki Boy, Mä maalaispoika oon, Hän hymyilee kuin lapsi, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Paperitähdet, Aamu alkaa A:lla, Pidetään ikävää ja monia, monia muita.
Tervetuloa nauttimaan, pöytä on katettu suomalaisen rockin parhailla antimilla!

Juicea esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserockari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa mm. Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin.

Kesto 2 h 30 min, sis.väliajan

Liput 43,5/39,5/28,5 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi
Naulakkomaksu 2 €




 

Aihealue:
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara