Yö akustisemmin – Hyvän yön lauluja (PERUUTETTU)

2019-02-27_Yo

Ke 27.2. klo 19


HUOM! Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholmin poismenon vuoksi Yö-yhtyeen konsertti 27.2.2019 Sellosalissa on peruutettu. Ennakkoon ostetut liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus/ Liput voi myös palauttaa samaan täyden palvelun myyntipisteeseen, josta ne on alun perin ostettu.

http://www.lippu.fi/palautus

Keväällä Yö pakkaa akustisempia soittimia ja lähtee kiertueelle. Mukana on konserttisaleja ja pieniä paikkoja, joissa yhtye ei aikaisemmin ole päässyt esiintymään järeästä keikkakalustuksesta johtuen. Keikoilla tullaan kuulemaan bändin tulkintoja niin rakastetuimmista kuin vähemmän soitetuista kappaleista – tarkoitus on kuitenkin tuoda kappaleet lähemmäksi kuulijoita. Osaltaan tämän vuoksi esiintymiset on sijoitettu alkuiltoihin; vaikka kyse ei ole pönötyksestä niin annetaan hyvä mahdollisuus myös kuulemiseen.

Osittain kiertueen taustalla on yhtyeen vuonna 2017 julkaisema levy Hyvän yön lauluja. Siinä Yö versioi tunnetuimpia kappaleitaan akustisessa hengessä.  Levyllä sovitettiin ja uudelleen tulkittiin muun muassa kappaleet ”Vie mut minne vaan”, ”Likaiset legendat I”, ”Joutsenlaulu”, ”Laulu rakkaudelle”, ”Ihmisen poika”, ”Haaksirikko”.

”Halusimme antaa näille lauluille ikään kuin vaihtoehtoisen elämän. Nämä versiot syntyivät tähän aikaan, jossa monet esiintymistilaisuudet ovat intiimejä ja akustisempia, sellaisia joihin sähköisempi ilmaisu ei välttämättä sovellu”, Olli Lindholm kertoo versioista.

Tunnelmallinen kiertue alkaa helmikuun puolivälissä. Se on luonnollinen jatkumo yhden pitkäikäisimmän (37v suomirock-yhtyeen uralla. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluu Olli Lindholm, Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka, Jari Latomaa, Jussi Turpeinen ja Timo Mynttinen.

Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa
Liput 35 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi




 

Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara